sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Blankon brunssi.. Perusteellisesti!

Hyvää sunnuntai päivää! Kuinkas teitillä on viikonloppu sujunut?

Meikäläisen kohdalla kaikki ei mennyt viime päivien osalta niinkuin elokuvissa.. Perjantaiaamulla oli jo hieman hontelo olo, kroppaa kolotti ja pää hieman "jumisen" oloinen. Normaaliin tapaani (ja omaa tyhmyyttäni) lähdin viikon viimeiselle salijumpalle, enkä oikein osannut mitään sen kummempaa pelätäkkään sillä kipeä/kuumeessa en ole ollut viimeiseen seitsemään vuoteen. Salilla olo kuitenkin vain paheni ja kotiin päästyäni valahdin suihkun kautta suoraan peiton alle. Siinä vaiheessa, kun en jaksanut edes syömään nousta, tajusin jonkin olevan vinksallaan. Kuume nousi todella nopeasti aina vajaaseen 39 asteeseen asti perjantai-illan aikana, mutta katosi yhtä nopeasti 12 tunnin yöunien jälkeen.. Sen verran ihmetytti tuollainen pikakuume, että käväisin päivystyksessä lauantaina. Tulehdusarvot olivat koholla ja ilmeisesti influenssavirus pääsi katkaisemaan lähes vuosikymmenen terveyskierteeni. 

Pelottelivat sairaalassa muutamankin viikon sairastelulla, mutta onnekseni näin jo muutaman päivän huilin jälkeen alkaa olo tuntua normaalilta. Itseasiassa kuume kesti vain ja ainoastaan yhden illan ja lauantaina olin jo, väsymystä lukuunottamatta, melko hyvässä hapessa. Ilmeisesti terveellisillä elintavoilla on tässäkin asiassa näppinsä pelissä.. Tyhmä en silti ole. Ensi viikko otetaan treenien osalta kevyesti ja muutenkin tarkkaillaan oloa tavallista tarkemmin. Saikkua pidin vain eilisen ja tiistaina pitäisi palata työarkeen normaalisti. 

Sitten päästään itse asiaan! Aikas moni turkulainen on jo kerennyt tutustua ravintola Blankon sunnuntai brunssiin. Blankon brunssi taitaa ollaa se "alkuperäinen" ja "ensimmäinen" Turkkusessa, mutta nykyään se on saanut rinnalleen useita kilpailijoita. Ainakin Fontana, Fazer ja Aula cafe tarjoilevat viikonloppuisin nälkäisille maistuvaa purtavaa buffet-pöydistä. Kaikkia edellämainittuja useampaan kertaan koettaneena, voin vain todeta jokaisella olevan omat hyvät ja huonot puolensa. Paremmuus järjestykseen en osaa brunsseja laittaa, mutta Blankko kuuluu ehdottomasti kärkikastiin. 


Blankon brunssitarjonnasta on tehty usempiakin postauksia erinäisissä blogeissa, mutta perusteelliseen ja kattavaan "menun" esittelyyn en ainakaan itse ole törmännyt. Liekköhän kaikilla niin kova kiirus syömään etteivät ehdi/muista kuvia räpsiä..  Nälkäinen olin itsekkin, mutta ryntäsin sisään heti ensimmäisenä kameran kanssa ja sillä aikaa kun Mona pidätteli jonoa maksaessaan, sain räpsittyä kuvat koskemattomasta kattauksesta.

Seuraavaksi siis kuvapläjäys Blankon brunssiherkuista. Kaikista ruokalajien nimistä en ole 100%:sen varma, mutta sinneppäin ne varkilla on..




Kylmien ruokalajien ohessa tarjolla oli lisäksi saaristolaisleipää, ciabattaa, cocktailpiirakoita, croissantteja, levitteitä, salaatinkastikkeita, siemeniä ja sipulirouhetta.

Sitten päästään lämpöisten puolelle..








Makeaa aamiaspuolta edustivat..


Jälkkärit kuvasin vasta pöydässä. Jälkiruokapöytä muutenkin Blankossa tuntuu aina elävän kaikkein eniten. Kun joku tavara pöydästä loppuu tulee sen tilalle usein jotain aivan muuta. Yleensä Blankossa vakiokamaa oleva vanijlajäätelö loisti saapuessamme poissaolollaan. Tottakai juuri siinä vaiheessa, kun olin ähkypisteeni jo saavuttanut, niin makean kuin suolaisenkin osalta, saapui tämä henkilökohtainen brunssisuosikkini mattimyöhäisten iloksi jälkiruokatarjontaan..

Toisaalta kyllähän näilläkin pärjäsi:


Ruokien lisäksi brunssin hintaan, joka tällä hetkellä on 18 euroa, kuuluu tietysti vesi, mehut, alkoholiton booli sekä kahvi/tee. Lisämaksusta tarjolla on toki myös kuohujuomaa yms., mutta emmehän me nyt sellaista..

Toivottavasti tämä postaus oli tarpeeksi kattava ja perusteellinen selventämään, mitä siellä Blankossa oikein tarjoillaan. Kaikki on hyvää, raaka-aineet laadukkaita ja maha tulee varmasti täyteen. Pieni miinus siitä, että ruokien nimiä tai esim. allergiatietoja ei ole esillä. Ystävällinen henkilökunta jaksaa kuitenkin tarvittaessa valottaa ruokalajien sisältöä kaltaisilleni tiedustelijoille.

Mukavat pyhäpäivän jatkot ja alkuviikosta palaillaan taas!

6 kommenttia:

  1. Oli niin herkullinen brunssi, pian uusiksi! :)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti! Tällaiset keikat on kyl ihan parhautta. Hyvä seura ja hyvä ruoka.. Tykkään.

    VastaaPoista
  3. Wow, ompas runsas ja herkullisen näköinen kattaus!

    Ja kiva ja perusteellinen esittely :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut vähän hitaanpuoleisesta vastauksesta:)! Kiva jos esittely kelpas ja maku kyl vastaa blankossa ulkonäköä, eli hyvää on.. tai jopa parempaa ko miltä näyttää;)

      Poista
  4. Kiitos kattavasta esittelystä :) Nyt tiedän, mihin vien mieheni yllätyksenä lomallaan, kun vihdoin saamme hieman yhteistä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaatte hyvät! :) Ehdottomasti kannatan tuota brunssille menoa. Miekkonenkin tykkää varmasti ylläristä ja ruuasta!

      Poista