keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Arjen eväät osa1.

Lupailin tänään kirjoitella seesamisuolasta ja sen sellaisesta. Huijasin! Suolat sun muut saavat hieman odottaa, sillä kriittinen raaka-aine pääsi kotoota hupenemaan, enkä millään viitsinyt enää kauppaan vaivautua. 

Kuten edellisessä postauksessa totesin, sattui eilen olemaan sopivasti aikaa kuvailla kaiken näköistä touhuilua päivän aikana. Satuin myös sopivasti räpsimään kuvat kaikista arkiruokavalioni "pääraaka-aineista" ja ajattelinkin nyt aloitella ruokavaliopostaukset niiden siivittämänä. Jokainen saakin nyt päästää mielikuvituksensa valloilleen ja kuvitella miltä valmiit annokset näyttää.. Palaillaan sitten jossain välissä annoskuvilla ja katsotaan vastaavatko ne mielikuvianne laisinkaan.. Jännä nähä!

Aamu alkaa lähes poikkeuksetta seuraavalla repertuaalilla:


Purkki rahkaa, mustikoita, mansikoita, pähkinöitä, mulberimarjoja, 1/2 banaani, kuivattu persikka ja vaniljajogurttia. Näiden lisäksi ISO kuppi kahvia ja vettä.

Aamupalan jälkeen lähden suht koht välittömästi salille. Mukaan pakkaan:


Stevialla makeutettua suklaan makuista proteiinijauhetta. Palttiarallaa 35g. Herat huiviin heti treenin jälkeen.

Salin jälkeen kiireen vilkkaa kotio ja lounaan laittoon. Lounaalla perinteisesti tarjolla esimerkiksi:

Herkkusieni-jauhelihapastaa, uuniporkkanoita ja -parsakaalia. Näiden lisäksi ISO kasa salaattia ja muumijauhelihaa (Tarkoitan tietty raejuustoa. Tätä Mona ei oikein tajunnu..)

Iltapäivällä onkin taas kahvitauon aika. Mä oon vähän tälläinen makeaa-suolaista-makeaa-suolaista -tyyppi, joten lounaan jälkeen täytyy aina saada makea välipala:

Rahkaa, marjoja (feat. mulberi), mysliä, banaani, kuivattu persikka, kaakao nibsejä, kiivi ja cashewvoita(mmmmmhhh!). Näitten lisäksi pari ruisleipää (jälkiuuni) päällisineen ja aimo annos kahvia. 

Illan viimeinen ateria nautitaan vähän ennen nukkumaan menoa. Klassikoksi muodostunut munakas:


Pekonia, kananmunaa, tomaattia, parmesaania ja basilikaa. Porkkana, parsakaali ja sipuli sujahtaa uuniin ja leipä saa päälleen sulatejuustoa sekä leikkelettä. Koska munakas täyttää vain puolet lautasesta ja uunijuurekset voi kipata sen päälle, on lautasella tilaa vielä salaatille höysteineen. Näillä eväin uni maittaa!

Siinähän sitä jo onkin päiväksi syömistä yllin kyllin. Tällaisella pohjalla tulee tosiaan aikapitkälle syöpöteltyä päivästä toiseen lounasta lukuun ottamatta (se vaihtelee melkein päivittäin), mutta vielä en ainakaan ole kyllästynyt.

Huomenissa taas työpäivä, mutta koitetaan vaikka perjantai-lauantai akselilla kunnostautua seuraavan postauksen tiimoilta..

Palaillaan!

4 kommenttia:

  1. Moi. Miksi YKSI kuivattu persikka? mikä sen tarkoitus on?
    Hauska tuo muumijauheliha nimitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou! Kyllä niitä persikoita menee välillä kaksikin :). Pilkon sen yleensä pieniks sattumiks rahkasetin joukkoon, sillai se on mun mielestä kiva. Ja tosiaan, kun tuossa on aikas paljon kaikkea muutakin tuhottavana, niin siksi vaan yks tai kaks. :)
      Ei siis mitään sen syvällisempää tarkoitusta..
      Kuulemisiin!

      Poista
  2. Heips!

    Mielenkiinnosta: mihin laitat cashew-voita? Itsekin olen sen joku aika sitten hankkinut ja muistin juuri, että on unohtunut jääkaappiin, en meinannut keksiä mitä miksaisin sen kanssa. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morjens! Cashew-voi on kyl niin herkkua, että menee oikeestaan paljaaltaan. Toisin sanoen sipaisen purkista köntin voita lautasen (,jolla rahka lisäkkeineen) reunaan ja otan siitä sit joko lusikkaan mukaan rahkasörsselin kans tai ilman :).. Mona puolestaan syö tota pilkottujen hedelmien (esim. omenan) kanssa! Omppu puoliks, pähkinävoit päälle ja haukku..

      Poista