maanantai 13. tammikuuta 2014

Katsaus historiaan osa 1/2

Heti "uran" alkuun lienee sopivaa kertoa, kuinka elämäni on edennyt tähän pisteeseen, jossa terveelliset elintavat ja ruoanlaitto ovat niin suuri osa arkea, että niistä toivottavasti riittää kerrottavaa tänne blogin puolellekkin.

Ihan lapsuuteen ei nyt sentään tarvitse mennä, mutta kerrottakoon se, että ennen vuotta 2006 ei minulla ollut juurikaan tietoa terveellisestä ravinnosta saati sen merkityksestä. Liikuntapuolella sen sijaan olen ollut kohtuu aktiivinen aina. Olen harrastanut paljon sekä joukkue- että yksilölajeja, esimerkkeinä kymmenen vuotta jääkiekkoa Varkauden kiekkoseurassa ja useamman vuoden painit Varkauden Tarmossa. Painissa olinkin ikäluokkani ykkösiä, mikä tosin saattoi johtua siitä, että elopainoa oli tuolloin toista kymmentä kiloa muita ikäisiäni enemmän. Olin siis hieman pyöreä lapsi..


Lapsen pyöreys muuttui nuoren pyöreydeksi. Pelkkä liikunta ei toiminut painonhallinnassa, vaan iän myötä ylipainoa kertyi pikku hiljaa huomaamatta. Homma konkretisoitui kun lopetin jääkiekon peluun ja oikeastaan kaiken muunkin liikunnan syksyllä 2006. Syyksi voisin väittää jääkiekossa saamani olemattoman peliajan, sekä kalliit lisenssimaksut tai sitten syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen, mutta todellisuudessa syy oli oma laiskuuteni ja mukavuuden halu.

Ruokailutottumuksia en sen sijaan muuttanut vaikka liikunta jäi. Ehei.. Aikaan syömiseen jäi vain entistä enemmän. Lopullinen niitti elämätapamuutokselle tapahtui Jouluna 2006, kun rakas isäni hienostuneesti vihjasi tukevoitumisestani ja hyppäsin vaa´alle. Mittari värähti lukemaan, joka kertoi syksyn aikana kertyneet rapiat 15 kiloa elopainoa. Painoa oli tuolloin vajaa 110 kiloa, mikä tälläiseen 175 senttiseen varteen on melko runsaasti. Samalla hetkellä tein päätöksen laihduttamisesta, mutta vasta Joulun jälkeen..

Uskokaa tai älkää, tämä niin cliseinen päätös piti ja heti vuodenvaihteen alkoi uusi suunta elämässäni. Pienet asia tekivät kokonaisuuden. Jätin turhat herkut pois ruokavaliosta ja söin säännöllisesti perus kotiruokaa (äitini, joka myös on erittäin rakas, on aina laittanut kotonamme hyvää ja terveellistä ruokaa, mutta omaa hölmöyttäni söin aikaisemmin sen ohella kaiken maailman moskaa). Lisäksi aloin taas liikkumaan säännöllisesti. Kuntosalitouhut tulivat kuviohin, kävin paljon uimassa ja painon laskettua siirryin kävelystä pikkuhiljaa hölkkäilyyn. Tulokset puhuivat puolestaan ja astuessani armeijan harmaisiin kesällä 2007 painoa oli karissut lähes 30 kiloa ilman kaloreiden laskemista tai yltiöpäistä liikuntaa.

Puolustusvoimissa jokin kuitenkin muuttui. Tarkkailin ruokailujani entistä kriittisemmin ja aloin laskemaan kaloreita. Kaikki ylimääräinen oli kielletty, mukaan lukien "höttöhiilarit", kuten peruna, pasta, riisi, jne. Tämä tarkoitti armeijan ruoilla sitä, että söin lopun viimeksi salaattia ja muutamalla lihapalalla, jotka sattuivat soosikulhosta osumaan haarukkaan. Lisäksi treenasin niin paljon kuin suinkin, vaikka armeija tarjoaa jo itsessään runsaasti liikuntaa. Lopputuloksena oli vuoden palvelusajan jälkeen lähes 20 karissutta kiloa, syömishäiriö ja 62 kiloinen kuihtunut vänrikki. Paino oli päässyt aivan liian alas. Kokonaisuudessaan se putosi puolessatoista vuodessa lähes 50 kiloa.



Jatkan seuraavassa osassa tarinaa siitä, miten elämä on edennyt armeijan jälkeen. Muutto turkuun, koulu(t), Mona, kuntosalitouhut (+20kg), jne..

Kuulemiin!


9 kommenttia:

  1. tää sun blogi vaikuttaa tosi mukavalta !! Aion seurata :) ekaa ruokapostausta odotellessa !

    VastaaPoista
  2. Vou, jotenkin kiva lukea tällaista postausta siitä miten oot joskus ollut ylipainoinen. Tuli positiivisena yllätyksenä kun olen monan blogia seuranneena aina ajatellut että oot ollut aina yhtä sporttinen ja elänyt yhtä terveellistä elämää jne. Se on tosi Hienoa nähdä miten pitkälle oot päässyt :-) ite kun oon tosi ylipainoinen ja painon kanssa aina kamppaillut.. niin saa kyllä kivasti intoa omaankin painon pudotukseen, niin terveellisen ruokavalion kuin liikunnankin saralla kun näkee tuollaisia onnistuneita tuloksia kuin mitä sä olet saanut aikaan :) innolla odotan kakkos osaa tästä postauksesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! On tosiaan tullut nähtyä monenlaista ääripäätä tän kehonpainon, ravinnon ja liikuntatottumusten kanssa täs 25 vuoden aikana :). Vasta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että rupee olemaan tasapainossa kaiken suhteen. Mutta todellakin tämä tie on ollut kaiken sen vaivan arvoinen ääripäitään myöten. Kiva kuulla, että voin olla motivaation lähteenä tarinallani. Muistat vaan, että homma lähtee pienistä askelista ja etenet välitavoitteesta toiseen kohti lopullista päämäärää. Ja itelleen ei kannata olla liian ankara :). Tsempit sinne ja palaillaan!

      Poista
  3. Hienointa ei ole ylipainon voittaminen, vaan se, että kerrot rohkeasti syömishäiriöstä! Poikien/miesten syömishäiriöt yleistyvät, mutta niistä ei puhuta samalla tavalla kun naisten ongelmista. Hienoa Eetu, innolla odotan seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitokset! Näinhän se on, että miesten puolella asia on melkolailla piilossa ja vaiettu. Itsekkin uskoin tuolloin olevani melko ainutkertainen tapaus, mutta nyt olen havainnut, että vertaisia löytyy melko runsaasti. Nyt tosiaan, kun tuo sairaus alkaa olla takana päin, niin puhun siitä kyllä hyvinkin avoimesti. Seuraava osa tulossa loppuviikosta. Palaillaan!

      Poista
  4. Oot kyllä Eetu niin mahti tyyppi! Oon tästä sun painonpudottamisesta joskus jonkun Monan linkkaaman jutun lukenutkin,mutta mielenkiintosta lukea vähän tarkempi tarina jonka oot ite kirjottanu. Aihe on varsin lähellä sydäntä,kun itsekkin vuosien saatossa tullut lihottua ja laihduttua ja lopulta löydettyä se kultainen keskitie ja oma hyvä olo :-)

    Ja jeee yleisestikkin sille että aloitit blogin!:-)

    VastaaPoista
  5. Hei kiitti Siiri ja sori ko vastaus kesti.. Enköhän mää jossain vaiheessa vielä palaile tuohon mun laihduttamiseen ja turisen siitä vieläkin lisää. Ja kiva kun kelpaa tää mun "seesteisesti" lähtenyt blogisti ura:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti lisäämäni vielä edelliseen, että toivoo Eetu, joka ei jaksa kirjautua Monan koneelta omalle tililleen!!
      Tätä se on kun ollaan kännykän netin varassa!

      Poista